”No se on niiku mun oma ominaisuus” : lasten kokemuksia änkytyksestään ja sen vaikutuksesta osallistumiseen kouluympäristössä

Tavoitteet Änkytys on monimuotoinen häiriö, joka voi vaikuttaa laajasti henkilön elämään. Änkyttävien henkilöiden kokemuksia ja ajatuksia kartoittaneissa tutkimuksissa kouluaikaan liittyvät muistelut ja kertomukset ovat olleet sävyltään hyvinkin negatiivisia. Kuitenkaan ei ole tehty laadullisia tutkimuksia, joissa olisi haastateltu lapsia, jotka änkyttävät. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää änkyttävien alakoululaisten ajatuksia ja kokemuksia änkytyksestä sekä koulusta. Näin lasten mahdollisesti kokemiin ongelmakohtiin olisi mahdollista puuttua ajoissa ja ennaltaehkäistä änkytyksen negatiivisten vaikutusten kasaantuminen. Menetelmä Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui yhdeksän 2.–6.-luokkalaista suomea puhuvaa poikaa, joilla oli änkytystä puheessaan. Kaikki haastattelut olivat yksilöhaastatteluita ja ne toteutettiin änkytyksen sopeutumisvalmennuskurssien yhteydessä kesä-syyskuussa 2018. Videoimalla tallennetut haastattelut litteroitiin Word-tiedostoiksi. Litteroitu aineisto analysoitiin teemoittelemalla sen sisältöä ja saatuja tuloksia tarkasteltiin aiemman tutkimuksen sekä muun kirjallisuuden valossa. Tulokset ja johtopäätökset Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lasten yleiset asenteet änkytystä ja koulunkäyntiä kohtaan ovat sävyltään kohtalaisen neutraaleita. Koulusta ja kavereista keskusteltaessa yleisellä tasolla änkytys ei noussut päällimmäisenä asiana lasten mieleen, vaan keskustelu pyöri tavanomaisissa koululaisen arkeen liittyvissä asioissa. Kokemuksissa ja ajatuksissa oli nähtävissä kuitenkin yksilöllistä vaihtelua. Änkytyksen vaikutus osallistumiseen osoittautui tilannesidonnaiseksi. Moni koki luokan edessä puhumisen jännittäväksi ja myös viittaamista välteltiin ajoittain. Opettajan suhtautuminen änkytykseen koettiin pääsääntöisesti hyväksi. Haastatteluista jäi vaikutelma, että nämä lapset toivovat tulevansa kohdatuiksi ja kohdelluiksi muiden oppilaiden kanssa samalla tavalla. Lasten suorat vastaukset, joiden mukaan änkytys ei juurikaan vaikuta kavereiden kanssa toimimiseen, olivat hieman ristiriidassa joidenkin heidän kertomiensa kokemusten kanssa. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että lapsen hyvä itsetunto sekä oma myönteinen suhtautuminen änkytykseen ovat merkittävässä asemassa arjessa toimimisen kannalta, minkä vuoksi änkytyksen hyväksymistä sekä hyvän itsetunnon kehittymistä on syytä tukea. Lisäksi, änkyttävän lapsen osallistumista koulussa voitaisi tukea opettajan ja oppilaan välisillä pienillä sopimuksilla ja toimilla, jotka eivät herätä lapsesta epämiellyttävältä tuntuvaa huomiota.Aims and objectives Stuttering is a complex disorder and can have a wide impact on the life of an individual. Qualitative studies have shown that school memories of the persons who stutter have been mainly negative. However, there has not been carried out studies on the thoughts and experiences of the children who stutter. The aim of this study was to increase the knowledge about the experiences and thoughts of the children having stuttering disorder. This knowledge would allow better possibilities for early involvement in problem situations thus preventing the cumulative negative effects of stuttering. Methods The method in this qualitative study was a semi-structured interview. Nine Finnish speaking boys, who have stuttering in their speech, were interviewed. The boys were in the elementary school on grades between two and six. All the boys were interviewed individually during the family courses on stuttering in June-September 2018. The interviews were recorded and transcribed. The data was divided into thematic groups and the results were examined in the light of earlier studies and other literature. Results and conclusions The findings of the study indicate that attitudes and thoughts of the children towards their stuttering and school were quite neutral. When talking about school and friends in general during the interviews, children did not point out the stuttering, and they talked mainly about ordinary things of everyday school life. However, there were some differences between the thoughts and experiences. The effect of stuttering on the participation was dependent on the situation. Many of the children found the answering or speaking in front of the classroom suspenseful and therefore sometimes avoided raising their hand during classes. As a rule the children felt that the teachers have a good stance on stuttering. The interviews resulted in an impression that these children wanted to be treated just like other kids in the class. The answers from the children that stuttering does not have any effect on their peer relationships were in contradiction with their narrations. This study gives indications that a good self-esteem and child’s own positive attitude towards stuttering play a significant role in coping with everyday life. Furthermore, the participation of the stuttering child in school could be supported by small inconspicuous acts and agreements between the teacher and the child